Synnin käsite islamissa
Olemassaolon ongelmallisimpia kysymyksiä ovat synti
ja pahuus maailmassa. Yleinen uskomus on, että synti tuli maailmaan Eevan ja
sitten Aatamin kautta ja vaikuttaa ”perisyntinä” heidän kaikissa
jälkeläisissään – käsite, joka syyllistää ja ahdistaa ihmiskuntaa.
Islamin kanta asiaan on ainutlaatuinen uskontojen
joukossa. Koraanin mukaan Aatami ja Eeva (Adam ja Hawa) saivat Paratiisin
Jumalalta asuinpaikaksi, jossa heillä oli kaikkea hyvää yltäkylläisesti. Heitä
varoitettiin lähestymästä vain yhtä puuta, jotteivät joutuisi onnettomuuteen.
Saatana houkutteli heidät lankeamaan kiusaukseen ja menettämään autuaan
olotilansa. Heidät karkotettiin Paratiisista ja tuotiin maahan elämään,
kuolemaan, ja nousemaan viimein Viimeiselle Tuomiolle. Ymmärrettyään, mitä
olivat tehneet, Aatami ja Eeva tunsivat häpeää, syyllisyyttä ja katumusta,
rukoilivat Allahin armoa ja saivat anteeksi (Koraani: 2:35-38, 7:19-25,
20:117-123).
Tämä tapaus paljastaa paljon ihmisestä, hänen
epätäydellisyydestään ja kyltymättömästä tyytymättömyydestään, vaikka eläisimme
Paratiisin yltäkylläisyydessä. Mutta virheen tai synnin tekeminen ei
välttämättä kuoleta ihmissydäntä, eikä estä hengellistä uudistumista ja
moraalista kehitystä. Päinvastoin; ihmisellä on kylliksi järkeä omien syntiensä
ja puutteidensa huomaamiseen. Ja mikä tärkeämpää, hän kykenee ymmärtämään,
mistä ja kenen luota etsiä apua ja johdatusta. Vielä paljon tärkeämpää on, että
Jumala on aina halukas vastaamaan vilpittömiin avunpyyntöihin, niin Armelias ja
Armahtavainen, että Hänen anteeksiantonsa on rajaton ja armonsa kaikenkattava
(K 7:156).
Huomionarvoista on myös, ettei islam syytä Eevaa
yhtään enempää kuin Aatamia heidän lankeemuksestaan, eikä siten sälytä
”perisynnin taakkaa” kummankaan sukupuolen niskoille. Koko perisynnin,
periytyvän syyllisyyden käsite on vieras islamille. Koraanin mukaan (30:30)
ihminen syntyy puhtaassa luonnollisuuden tilassa (fitrah), joka tarkoittaa
Jumalan tahtoon ja lakiin alistumista ja noudattamista, mikä on myös islam-sanan
merkitys. Se, mikä ihmisestä myöhemmin tulee, tapahtuu ulkoisesta
vaikutuksesta. Ihmisluonto on muovailtava; sosialisaatioprosessi muokkaa
ihmisen, ja kotikasvatuksen vaikutus on ratkaisevin. Koti määrää persoonan ja
moraalisen luonteen kehittymisen. Tämä ei vie ihmiseltä tahdonvapautta eikä
vapauta häntä vastuusta.
Jumala on Oikeudenmukainen, Viisas, Armollinen,
Armahtavainen ja Täydellinen. Hän on luonut ihmisen hengittämällä tähän omaa
Henkeään (K 15:29, 32:9, 66:12). Koska Hän on ääretön ja absoluuttinen hyvyys
ja Hänen Henkensä absoluuttisen täydellinen, ihminen on saanut Häneltä osan
tätä hyvyyden Henkeä. Tämä voi selittää ihmisen hyviä tarkoitusperiä,
pyrkimyksiä ja hengellistä kaipausta. Mutta hänet luotiin nimenomaan palvomaan
Jumalaa, ei olemaan vertainen, kilpailija, tai Hänen hyvyytensä täydellinen
ruumiillistuma. Miten hyvä ja täydellinen ihminen onkin, hän on silti
äärettömän kaukana Luojansa hyvyydestä ja täydellisyydestä. Ihminen ei ole
vailla hyvyyttä, mutta hänen ominaisuutensa ovat rajalliset, suhteessa hänen
rajalliseen ja katoavaiseen olemukseensa. Tämä selittää ihmisen erehtyväisyyttä
ja puutteellisuutta.
Puutteellisuus ja erehtyväisyys eivät kuitenkaan ole
synnin tai rikollisuuden synonyymejä. Islam ei jätä ihmistä yksin epätäydellisyytensä
kanssa, Jumala ei jätä ihmistä avuttomana heikkouksiensa armoille. Ihmisen
tukena ovat jumalalliset ilmoitukset, järki, tahdonvapaus ja monet psyykkiset
ja sosiaaliset taidot, jotka auttavat häntä tavoittelemaan ja saavuttamaan
jonkinasteista täydellistymistä. Hyvän ja pahan alituinen kamppailu on elämää
itse, se tarjoaa ihmiselle haasteita ja tavoitteita. Se tekee elämän
kiinnostavaksi ja merkitykselliseksi. Jumalaa miellyttää nähdä palvelijoidensa
menestyvän hengellisessä ja moraalisessa kilvoittelussa. Islamin mukaan ei ole
synti olla epätäydellinen ja erehtyväinen. Tämä kuuluu ihmisen rajalliseen
olemukseen. Sen sijaan on synti olla valitsematta ja tavoittelematta hyvää,
vaikka omaisi keinot siihen.
Syntiä on mikä tahansa teko, ajatus tai tahto, joka
1)
on tahallinen,
2)
uhmaa Jumalan yksiselitteistä lakia
3)
loukkaa Jumalan tai ihmisten oikeuksia
4)
vahingoittaa sielua tai ruumista
5)
suoritetaan toistuvasti, ja
6)
on normaalisti vältettävissä (sillä islam ei kiellä
ihmiseltä mitään, mitä ilman hän ei normaalisti voi elää; esim. alkoholin
juominen on kiellettyä, koska se on vahingollista ihmiselle, eikä
välttämätöntä. Sianlihan syöminen on kiellettyä samasta syystä, mutta
nälkäkuoleman uhatessa, jos sianliha on ainoa saatavilla oleva ruoka, sen
syöminen muuttuu sallituksi.)
Ihmisen taipumus syntiin ei ole suurempi kuin hänen
taipumuksensa hurskauteen ja hyvään. Jos hän tieten tahtoen valitsee pahojen
taipumusten toteuttamisen, hän poikkeaa alkuperäisestä, puhtaasta luonnostaan
(fitrah). Tästä poikkeamasta hän myös joutuu vastuuseen.
Islam jakaa synnit pieniin ja suuriin, sekä synteihin
Jumalaa ja ihmisiä vastaan. Kaikki synnit Jumalaa vastaan on mahdollista saada
anteeksi (vilpittömän katumisen, anteeksi anomisen ja hyvien tekojen kautta)
yhtä lukuun ottamatta: Koraani ilmoittaa, ettei Jumala totisesti anna anteeksi
epäuskoa ja epäjumalien palvontaa (näihin kuuluvat usko moniin jumaliin,
kolminaisuuteen, panteismi jne.). Kaikkia muita syntejä hän antaa anteeksi
kenelle tahtoo. Mikäli monijumalainen tai ateisti palaa Jumalan luo, hän saa
anteeksi ja alkaa uuden elämän synnittömänä (fitrah). Ihmisiä vastaan tehdyt
synnit voi saada anteeksi vain, jos loukattu antaa ne anteeksi, ne hyvitetään
sovitulla tavalla tai sovitetaan lain määräämällä rangaistuksella.
Kukin ihminen vastaa vain omista synneistään, eikä
kukaan voi kantaa toisten syyllisyyttä. Vanhemmat ovat kuitenkin vastuussa
lapsistaan ja perheenjäsenet toisistaan siten, että heidän velvollisuutensa on
ohjata toisiaan oikealle tielle. Jos isät laiminlyövät hengellisen vastuun
perheestään ja äidit laiminlyövät kasvatusvastuunsa, he joutuvat tästä tilille
Tuomion Päivänä, jolloin kaikilta kysytään, miten he eläessään hoitivat
velvollisuutensa. Myös ihminen, joka johdattaa toisia harhaan ja syntiin,
joutuu kärsimään saman rangaistuksen kuin ne, jotka häntä seuraavat, mutta tämä
ei vähennä seuraajille itselleen koituvan rangaistuksen määrää.
Synti on siis itse valittua ja hankittua, ei
synnynnäistä, ei sisäänrakennettua; se on vältettävissä olevaa, ei väistämätöntä.
Syntiä on tahallinen, tietoinen rikkomus Jumalan antamaa lakia vastaan. Jos
ihminen toimii luonnollisten vaistojensa tai täysin vastustamattomien tarpeiden
ja halujen mukaan, hän ei islamin mukaan tee syntiä. (Islamista puuttuvat
kokonaan mm. seksuaalikielteiset painotukset ja pidättyvyyden ihannointi,
jollaista kohtaa esim. apostoli Paavalin kirjeissä Uudessa Testamentissa. Islam
kannustaa ihmisiä avioitumaan ja korostaa, että laillisesti toteutuva
seksuaalisuus on hyvä asia.) Jumala vaatii ihmiseltä vain sellaista, mikä on
ihmiselle mahdollista. Hänen lakiensa noudattaminen on helppoa ja sopusoinnussa
ihmisen luonnollisen olemuksen kanssa. Synnin välttäminen on ensisijaisen
tärkeää ihmiselle; se pitää hänen sydämensä puhtaana ja takaa yhteisön hyvinvoinnin
ja turvallisuuden.